torstai 6. helmikuuta 2014

Hengailua kaupungissa

Tänään oli vaikea nousta sängystä. En olisi millään jaksanu herätä aikasin aamulla. Kaupungille mentyäni tapasin monta kamuani, kävin ostoksilla ja olin tietty kamun kaa en yksin. Sinne taas kului sekin loppu ilta. Kotiin kun pääsin katsoin taas töllöö.

Sydän sillä on tärkeät ihmiset mielessä.

Katson sarjaa ja tänään oli taas uusi päivä.


keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Mukava päivä kaupungilla

Tänään taas teen uutta postausta, töissä aamulla ahkerasti hommia tehden, kotia töiden jälkeen, kaupungille ekalla bussilla ja kaveri siellä odottaakin. Sinne päästyäni kävelin tapaamispaikalle ja odotin häntä. Jonkin ajan kuluttua hän saapuu ja menemme keskustaan istumaan ja juttelemaan. Välillä pyörimme kaupoilla ja istuimme taas hetkeksi. Jossain vaiheessa kun tuli nälkä pyörähdimme syömässä, sen jälkeen taas oleskelemaan ja jutustelemaan. Tämä oli paras ilta. Kaikkea mukavaa tapahtui ja siksi hymy on melkein korvissa. Sellasta tänään.

Katsoin elokuvaa, kun pääsin kotiin.

Kotiin pääsi näillä, ne on tärkeät muutenkin sillä sydämmen puolikas on todella tärkeä.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Päivitystä taas :)

Aamulla työharjottelua, sen jälkeen kotiin, lepään ja lähden käppäilemään sillä en voi juosta kipeän selän takia. Pieni kohlu tuli Piispalan turnauksessa mutta ei siitä sen enempää.

Töistä lähdössä kotia.


Kävelyreitin varrelta, ne jotka asuu täällä päin tietävät mistä tämä on otettu.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Mukava päivä

Päivä alkoi aamulla herätessä klo: 9.00. Aloitimme pelaamaan pikkuserkkuni kanssa playstation 1 pelikonsolia. Pelasimme yhtä hienoa peliä hänen kanssaan. Pari tuntia sitä ja loppu päivä Monopolin kimpussa. Söimme ja kävimme välillä kaupungissa virkistäytymässä autolla. Hänen isänsä halusi lähteä katsomaan keskustaa sillä ei ollu käynyt siellä moneen vuoteen. Siispä olin matkaopas heidän matkassaan.

Vähän epäselvä kuva mutta siinä on peli keske

Siinä on voittorahat plus vapaudut vankilastakortti. 47640mk eli markkaa. Sillä on markka peli.